tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tunnustus

 
Kiitoksia Karolinalle ja Marialle Blogi tunnustuksesta.
Karolinan sanoin: "Inspiroiva Puutarha Blogi -sellaisen tunnustuksen voisi antaa jokaiselle puutarha blogille jota lukee - aina oppii jotain uutta, hoksaa mitä pitää tehdä juuri nyt (!), innostuu kauniisti toteutetuista keittiöpuutarhoista, kukkapenkeistä, yksityiskohdista tai kokonanasuudesta, uusista kasveista tai kasvatus tavoista..."

Tunnustukseen kuuluu vastata näihin kysymyksiin. Tämä teksti on odottanut aikaansa, jospa se olisi nyt.


1) Miten puutarhainnostus ja puutarha blogin pitäminen syntyivät?
Puutarhainnostus ei ole peräisin lapsuudesta, kuten monella muulla. Rikkaruohojen kitkeminen vihannesmaalta ei saanut varmaankaan yhtään positiivista ajatusta, kuten ei kukkien kasteleminenkaan. Vielä kerrostalossa asuessammekaan viherpeukalo ei ollut edes vaaleanvihreä, parvekkeella taisi olla pari kesäkukkaruukkua ja niiden hoitokin sujui vaihtelevasti. Muutettuamme reilu 10 vuotta sitten uuteen kotiimme, pihan laitto alkoi olla ajankohtainen. Äidiltäni ja mieheni tädiltä, kiitos heille, sain runsain mitoin perennoja, joita istuttelin takapihan ensimmäiseen kukkapenkkiin. Tai sen alkuun. Seuraavan talven aikana aloin etsiä tietoa puutarhalehdistä ja kirjoista ja innostuin pikkuhiljaa. Ja sitä innostusta riittää edelleen;)
Blogin pitämiseen sain innostusta miehen siskolta. Ajattelin että olisi kiva laittaa ottamiani puutarhakuvia jonnekin talteen, kaikkiahan ei voi liimata valokuva-albumiin.
 Ja muutaman vuoden niitä kuvia on tullut tänne jo ladattuakin...


2) Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
Pihamaalta löytyy monenmoista asukkia, mutta erikoisia tai harvinaisia eipä juuri. Olen kyllä iloisesti yllättynyt muutamista kasveista, jotka täällä nelos ja viitosvyöhykkeiden rajalla ovat selvinneet, vaikka menestymisvyöhyke on etelämpänä. Tällaisia ovat mm. jalosyreeni `Moskovan kaunotar`, atsalea ja jouluruusu.
Tunnearvoltaan suurimpia ovat ne monet kasvit, joista tulee niiden antaja mieleen:)
Kaunein kasvi on kyllä tosi hankala valita, se vaihtelee aika paljon sen mukaan, mikä on juuri sillä hetkellä kukassa.

3) Millainen on puutarha filosofiasi?
Ja kaikista kysymyksistä oikeastaan vaikein, puutarhafilosofia. Puutarhanhoito tai kuten eräs puutarhuri sanoi, puutarhailu on lempipuuhiani. Puutarhailu siksi, että ei puutarhaa hoideta, vaan siellä vietetään mukavaa aikaa, puuhastellen ja myös kaikesta kauniista nauttien.
Puutarhassa käyskennellessä uppoudun toiseen maailmaan, josta kiire ja stressi ovat kaukana. Puutarhaa rakentaessa olen opetellut hitaampaa rytmiä, luonnon kierokulkua kun ei voi nopeuttaa. On vain odotettava ja odotettava, toisinaan pidempäänkin, ennenkuin jotain kukintoa voi ihastella. Ja toisinaan sitä aikaa ei tule ollenkaan. Tosin uudelleenkin voi kokeilla...
Vaikka oleilen pihalla paljon, puutarhani ei ole mikään rikkaruohoton alue, kaukana siitä. Ei silti ihan niin, että antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta en kaikkia yritäkään pitää kurissa ja järjestyksessä.
Puutarhailu on sopivassa suhteessa puutarhan suunnittelua, rakentamista ja puutarhasta nauttimista:)


Tämän tunnustuksen haluan jakaa kolmelle puutarhablogille, joita kirjoittaa puutarhojansa rakastavat viherpeukalot. Oman blogini kirjoittamisen alkuaikoina kävin ihailemassa niitä useasti. Ja tietysti teen sitä vieläkin:)


Kiitos myös teille Kuje ja Laura, samainen tunnustus tuli minulle myös teiltä.

8 kommenttia:

  1. Sinulla on niin kauniit kuvat ja ihanat kasviyhdistelmät, että täältä olen saanut paljon innostusta ja ideoita (se Purpurea Plena Elegans -kärhö on edelleen hankkimatta, marja-aronia löytyy jo ;-))
    Kiitos tästä blogista ja onnea tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  2. Onnea tunnustuksesta, blogisi on sen ansainnut :)

    VastaaPoista
  3. Jaoinpa sinulle vielä toistamiseen saman tunnustuksen :) http://kujeitaryytimaalla.blogspot.com/2012/03/tunnustus.html

    VastaaPoista
  4. Tämän täytyy siis olla aivan super inspiroiva puutarhablogi kun tunnustuksia on tullut kolme peräkkäin, Onnea niistä jokaisesta =)

    Aivan valtavan hauskaa on lukea jokaisen tarinaa miten rakkaus puutarhaan on syttynyt....
    Mukava kun löytyi joku muukin joka on löytänyt vihreät sormet (tai multaiset?) vasta myöhemmin...
    Löytämisen ilo on valtava!

    Aurinkoisia kevätpäiviä ja nautihan puutarhastasi....

    KArolina

    ps. Minulla oli itsestään mennyt päälle tuo robottitarkistus. SEn saa pois asetuksista ja tekee kommentoinnin hauskemmaksi... Kerron siltä varalta että et ole hoksannut että se on blogissasi päällä..

    VastaaPoista
  5. Kyllä olet kaikki tunnustuksesi ansainnut, niin ihana on blogisi. Varsinkin kuviasi ihailen kovasti, ja niistä näkyviä maisemia.

    VastaaPoista
  6. Onnea tunnustuksesta ja kiitos taas niin mahtavista kuvista. Oli kiva lukea pohdiskelujasi.

    VastaaPoista
  7. Saila:
    Kiitos kauniista sanoistasi! Toivottavasti löydät jo ensi kesänä sen kärhön:)
    Tekeeköhän se siemeniä?

    Hannele:
    Kiitos!

    Tarja:
    Kiitos!

    Kuje:
    Kiitollisena otan sen vastaan ja ihmetellen tätä suosiota.

    Karolina:
    Kiva tosiaan että meitä on joitakin vasta aikuisiällä puutarhaan hurahtaneita ja sormenaluset multaan sotkeneita puutarhahulluja. Mutta hyvinhän sitä on ehtinyt meikäläinenkin:)
    Ja kiitos että kerroit tuosta robottitarkastuksesta, mullakin se on mennyt itsekseen päälle, enkä pidä siitä yhtään. Nyt se on pois?

    Intopii:
    Kiitos!
    Kuvaaminen on paljon helpompaa kuin kirjoittaminen, koitan kuitenkin keksiä kuviini joitakin kuvatekstejä;)

    Elämäni matkat:
    Kiitos!
    Ja tämän tekstin kirjoittaminen olikin paljon haasteellisempaa kuin muiden, kun piti saada enemmän tekstiä aikaiseksi:)

    VastaaPoista